Lähijohtamisen hyvät käytännöt

Esihenkilötyössä on toteutettava erilaisia henkilöstöä koskevia toimenpiteitä tilanteen mukaan. Toimenpiteillä on erilainen vaikutus työhyvinvoinnin kokemukseen. Esimerkiksi yksilöpainotteisilla HR-käytännöillä, kuten perehdyttämisellä tai työroolien kehittämisellä voidaan vaikuttaa henkilöstöriskien ennakointiin. Toisaalta taas työyhteisöä voidaan kehittää yhteisten tavoitteiden sopimisella tai työelämäinnovaatioita toteuttamalla. Lataa tästä listaus erilaisista hyviksi todetuista vuorovaikutusjohtamisen käytännöistä.

Voit testata oman osaamisesi erilaisista vuorovaikutusjohtamisen käytännöistä. Lataa esihenkilöiden itsearviointi ja arvioi osaamisesi sekä aktiivisuutesi kunkin käytännön kohdalta. Itsearviointi laskee esihenkilökompetenssista kertovan osaamistehon, jota voit hyödyntää osaamisesi kehittämisessä.

Katso videolta lyhyt ohje, miten esihenkilöiden itsearviointi tehdään.

Lähijohtamisen suunnitelmallinen lähijohtaminen mahdollistaa työelämän laadun parantamisen työyhteisössä. Käytännön toteuttaminen puolestaan on yksi osa onnistunutta suunnittelua. Hyvällä arjen suunnittelulla voidaan vähentää ns. tulipaljon sammuttelua. Suunnitteluun kätevä työkalu on ihmisten johtamisen vuosikello. Esihenkilön voi merkitä vuosikelloon, mitä johtamiskäytänteitä aiotaan toteuttaa ja milloin. Kun kyseinen käytänne on suoritettu, siitä tehdään kelloon merkintä. Kelloon voi kirjata ylös myös tilannekohtaiset adhoc-johtamiskäytänteet, kuten tarvittaessa eteen tulevat lähtöhaastattelut, sisäinen viestintä ajankohtaisista asioista tai rekrytointiprosessi. Lataa lähijohtamisen vuosikello ja täydennä sitä itse. Katso videolta ohjeet vuosikellon käyttöönottamiseksi.

Testaa tietosi sisälogistiikkaprosessin vaiheista

Perehdy sisälogistiikkaprosessiin vaiheisiin 360-ympäristössä, Logistiikan maailman® ja Tudi-oppaan (s. 7-20) verkkoaineistoista ja testaa tietosi sisälogistiikkaprosessin vaiheista. Valitse yksi tai useampi vaihtoehto.